Pauli Huhtiniemi - www.paulihuhtiniemi.com

Kategoria: Musiikki

0

Tutustumisen arvoinen bändi: The Jezabels

Torstai
10
Marraskuu .11
19:15

The Jezabels on Australiasta ponnistava nelihenkinen bändi. Itse bongasin orkesterin Danny MacAskillin tähdittämältä Way Back Home -pyöräilyvideolta, jonka jälkimmäisellä puoliskolla soi kappale A Little Peace. 

En ala genreä määrittelemään The Jezabelsin musiikille, mutta jonkinlaisesta indie-rockista puhutaan.

On paljon asioita, joista pitää. Hayleyn monipuolinen lauluääni, joka kuulostaa komealta niin kuiskaavissa suvannoissa kuin räjähtävissä kertosäkeissä. Rauhassa rakentuvat kappaleet, jotka kasvavat huimiin sfääreihin kliimaksikohdissa. Rakentelun vastapainoksi riittävästi pop-koukkuja ja tarttuvia kertosäkeitä, jotta minäkin jaksan kuunnella. Kauniisti kaikuvat pianosoinnut. Ah, se piano. Tässä bändissä basistin on tosiaan korvannut kosketinsoittaja ja hyvä niin. 

Bändi on julkaissut itsenäisesti kolme EP:tä. Näiden julkaisujen ja ilmeisen kovien live-keikkojen myötä Jezabels on rakentanut itselleen käsittääkseni varsin suuren suosion musiikinharrastajien parissa Australian mantereella. Tänä syksynä Jezabels julkaisi - jälleen itsenäisesti - ensimmäisen albuminsa nimeltään Prisoner.

Albumilta voi nostaa esiin ainakin välittömästi iskevän popahtavan Endless Summerin, jylhiin korkeuksiin kasvavan Long Highwayn ja albumin päättävän Catch Me:n. Harmittavasti albumi menettää otettaan vahvan alun jälkeen.

Itse en yleisesti ottaenkaan ole albumien ystävä, sen sijaan noin viiden biisin napakat EP:t ovat mielestäni sopivan kokoisia annoksia. Toivon, että EP:t tekisivät paluun digitaalisen vallankumouksen myötä.

The Jezabelsilta kannattaa tsekata varsinkin vuonna 2010 julkaistu Dark Storm -EP.

Listataan tähän vielä oma The Jezabels top 5:

  • Endless Summer
  • A Little Peace
  • Mace Spray
  • Long Highway
  • Hurt Me

The Jezabels on Spotifyssa, mutta Prisoneria ei vielä sieltä löydy, eikä myöskään täkäläisestä iTunes Storesta. Albumin voi onneksi ostaa suoraan digitaalisena The Jezabelsin nettisivuilta

0

Mixtape: Late December, Part 2: New Year's Eve

Torstai
30
Joulukuu .10
11:44

Viime viikolla julkaisin Late December -mixtapen rauhallisemman ensimmäisen osan. Tässä on lupailemani jälkimmäinen osa, joka koostuu iloisen nostattavasta proge-housesta.

Pauli Huhtiniemi - Late December, Part 2: New Year's Eve

Tämä mixtape on SoundCloudissa. Voit kuunnella setin alla olevalla playerilla tai ladata sen omalle koneelle SoundCloudista.

Pauli Huhtiniemi - Late December, Part 2: New Year's Eve @ SoundCloud

Pax Japonica Groove - Wilderness (Daishi Dance Remix) [Apt.]
Darin Epsilon, Ad Brown - Cold Water (Playton Remix) [Silk Royal Records]
Thomas Feijk - Roads [Nellie Recordings]
Pryda - Emos [Pryda Recordings]
Michael Cassette - Memories (90's Piano Mix) [Anjunadeep]
Dinka, George F. Zimmer - Soma Is Language [Enormous Tunes]
Proff - Albina [Anjunadeep]
Malfankson - Intro & Ending [Hahmo Recordings]
Pryda - Niton [Pryda Recordings]

0

Vuoden 2010 parhaimmat biisit

Sunnuntai
26
Joulukuu .10
15:47

Tässä mielestäni parhaimmat ja eniten soittamani elektronisen tanssimusiikin kappaleet vuodelta 2010.

Koska pelkkä biisien listaaminen on tylsää, tein lyhyen videon (6:10min), jossa käydään läpi top 20 -listani. Olkaapa hyvät:

Alla kappaleet videossa esiintyvässä järjestyksessä, eli järjestys on määräytynyt lähinnä biisien tempon mukaan:

Tensnake - Coma Cat [Permanent Vacation]
Robyn - Dancing On My Own (Rex The Dog Extended Remix) [Konichiwa Records]
Hybrid - Empire [Distinctive Records]
Carl Craig - At Les (Christian Smith's Tronic Treatment Remix) [Tronic]
Chymera - Dreamrunner (Funk D'Void Remix) [Outpost Recordings]
Dave Horne - Q.E.D. [Anjunadeep]
Peter Johansson - Fourth Street [Nellie Recordings]
Vinyl Dharma - A Life Empty Of Meaning (Claes Rosen Dub) [Cromarti]
Pryda - Emos [Pryda Recordings]
Something Good, Tom Fall - Reflections [Silk Royal Records]
Michael Cassette - Memories (90's Piano Mix) [Anjunadeep]
Dinka, George F. Zimmer - Soma is Language [Enormous Tunes]
Proff - Albina - [Anjunadeep]
Pryda - Niton [Pryda Recordings]
Luigi Lusini - Who We Are [The Clubbers]
BT - A Million Stars [Black Hole Recordings]
Solarstone, Orkidea -Zeitgeist [Solaris Recordings]
Ali Wilson - Pandora [High Contrast Nu Breed]
Greg Downey - Global Code (Original Mix) [Vandit Records]
Underworld - Scribble [underworldlive.com]

Vuosi 2010 ei ollut omaan makuuni ihan niin päräyttävä kuin pari aikaisempaa vuotta, vaikka paljon hyvää elektronista musiikkia julkaistiinkin. Itseäni eniten kiinnostavan melodisen progen saralla ei tullut hirveästi uusia, todella kiinnostavia juttuja vastaan.

Artisteista Pryda (Eric Prydz) jatkoi kenties vahvemmin kuin koskaan, julkaisten tasaiseen tahtiin omalla labelillaan musiikkia. Suurin Pryda-hitti oli eittämättä Niton, jota voidaan hyvin pitää jatkona miehen parin vuoden takaiselle massiiviselle Pjanoo-biisille. Prydan keikkaa Helsingissä kehuttiin kovasti, ensi kerralla täytyy itsekin raahautua mestoille.

Anjunadeep-labelilta on listallani kolme biisiä, joten yksi suosikki-labeleistani piti hyvin pintansa tänäkin vuonna.

0

Mixtape: Late December, Part 1: Xmas

Tiistai
21
Joulukuu .10
20:08

Jokunen joulu on mennyt ilman mixtapea, mutta tänä vuonna olisi tarjolla kaksiosainen kokonaisuus. Tässä ensimmäisessä osassa liikutaan hieman syvemmillä vesillä, tempon pysyessä 126 iskun tietämillä.

Ensi viikolla on luvassa Part 2, joka koostuu uudenvuoden juhlimiseen sopivasti nostattavasta proge-housesta.

Pauli Huhtiniemi - Late December, Part 1: Xmas

Tämä mixtape on SoundCloudissa. Voit kuunnella setin alla olevalla playerilla tai ladata sen omalle koneelle SoundCloudista.

Pauli Huhtiniemi - Late December, Part 1: Xmas @ SoundCloud

Dominik Eulberg - Daten-Ubertragungs-Kusschen (Rodriguez Jr Mix) [Traum]
Jerome Sydenham, Nagano Kitchen - Destination Nagano (Joris Voorn Remix) [Ibadan Records]
Chymera - The Rumours Of My Demise [Komplex De Deep]
Lawrence - Along The Wire (Superpitcher Remix) [Ladomat 2000]
Chymera - Dreamrunner (Funk D'Void Remix) [Outpost Recordings]
Hideo Kobayashi - Made In Japan [Apt. International]
Carl Craig - At Les (Christian Smith's Tronic Treatment Remix) [Tronic]
Bent - As You Fall (Guy J Remix) [G&E Analogue]

1

Hyvitysmaksusta tulee luopua

Perjantai
26
Marraskuu .10
09:42

Kuten aikaisempinakin syksyinä, ovat tekijänoikeusjärjestöt jälleen vaatimassa hyvitysmaksujen laajentamista kännyköihin. Tänä vuonna kampanjoinnille on antamassa kasvonsa muun muassa Anssi Kela. MP3-soittimet kuuluvat hyvitysmaksun piiriin, joten tekijänoikeusjärjestöt eivät näe syytä, miksi maksua ei voisi kohdistaa myös kännyköihin. Vastaus ei kuitenkaan ole hyvitysmaksun laajentaminen, vaan koko maksun poistaminen.

Hyvitysmaksu tunnettiin aikoinaan nimellä kasettimaksu. Kyseessä on veroluontoinen maksu, jolla maksetaan oikeudesta yksityiseen kopiointiin. Maksu sisältyy muun muassa tyhjien CD- ja DVD-levyjen, MP3-soittimien ja tallentavien digiboksien myyntihintaan. Maksu koskee nimenomaan laillista kopiointia: piratismi tai muu laiton kopiointi ei liity maksuun tai sen perusteluihin mitenkään.

Sisällöntuottajille kuuluu oikeus saada korvaus heidän työstään. Korvauksia ei kuitenkaan tulisi kerätä tällaisilla epäoikeudenmukaisilla, veroluonteisilla maksuilla. On hyvin vaikea ymmärtää, miksi laillisesti ostamani musiikkialbumin kopioimisesta kännykkääni kuuluisi maksaa yhtään mitään kenellekään. Maksu ei edes ole mitenkään kohtuullinen, esimerkiksi tyhjien DVD-levyjen kohdalla maksu voi olla 1,5-kertainen itse tuotteen hintaan verrattuna! Ja vasta tämän päälle tulee arvonlisävero.

Ehkä käsittämättömintä on tallentavien digiboksien sisältyminen maksun piiriin. Jos tallennan digiboksilla TV-ohjelman, jotta voisin katsoa sen minulle sopivaan aikaan myöhemmin, niin miksi minun tulisi maksaa tästä oikeudesta Anssi Kelalle?

Hyvitysmaksujen tuotot jäävät Suomeen, eli euroakaan ei mene ulkomaalaisille, joiden sisältöä kopioidaan eniten. Lisäksi potista vain noin 56 prosenttia menee oikeudenomistajille, loput menevät pääosin näiden etujärjestöille (Hyvitysmaksuvarojen jako 2010).

Ville Oksanen nostaa esille vastarinnan näkymättömyyden: kun vastapuolella on selkeä kampanja tunnettujen kulttuurivaikuttajien naamojen kera, on vastapuolella vain hajanainen joukko kansalaisia vailla organisointia.

Hyvitysmaksu on menneisyyden jäänne, jota ei koskaan olisi pitänyt olla olemassakaan. Erityisen huonosti se sopeutuu nykymaailmaan, jossa sisältöä yhä harvemmin edes säilytetään päätelaitteissa. Olemme Spotifyn ja vastaavien palveluiden myötä matkalla maailmaan, jossa sisältö streamataan “pilvestä” tai sitä vuokrataan omistamisen sijasta. Tämä epäoikeudenmukainen, hyvitysmaksun nimellä kulkeva tulonsiirto korjaantuu vain luopumalla siitä kokonaan.

***

PS. Vaikka mainitsenkin Anssi Kelan nimeltä tässä kirjoituksessa, ei minulla ole mitään miestä vastaan. Päinvastoin, olen jo pitkään seurannut hänen blogiaan, jossa on säännöllisesti mielenkiintoisia ja hyvin perusteltuja kirjoituksia, niin musiikista kuin monesta muustakin aiheesta. Anssi mahtaa myös olla yksi niistä kolmesta ihmisestä maailmassa, jotka ovat internetissä julkisesti muuttaneet mielipidettään. Suosittelen tsekkaamaan blogin.